Kirjaudu jäsensivulle

4.6.2018

Konservaattoriliiton jäsen, käy kirjautumassa jäsensivuille. Ohjeet löytyvät tästä tiedotteesta. Jäsensivulla voit myös jättää palautetta liiton uusista nettisivuista.

Konservaattoriliiton jäsenille merkittävä nettisivu-uudistuksen tuoma muutos on Jäsensivut-osio. Vuoden 2018 alusta PKL on siirtynyt sähköiseen jäsenrekisterijärjestelmään. Sekä jäsenrekisteri, että uudet nettisivut ovat toteutettu Yhdistysavain palvelulla. Sen toiminnot tarjoavat yhdistyksille sisäiseen viestintään, tiedon tallentamiseen ja jakamiseen, sekä henkilötietojen käsittelyyn ja salaukseen toimivat ratkaisut. Kirjautumalla jäsentilillesi pääset tarkastelemaan omia henkilötietojasi ja tietojen päivittäminen vaikkapa osoitemuutoksen yhteydessä on entistä nopeampaa. Jäsensivuilla ovat lisäksi nähtävissä yhdistyksen viimeisimmät tilinpäätös, toimintakertomus ja vuosikokouksen pöytäkirja. Jäsensivuilla voit ilmoittautua mukaan yhdistyksen tuleviin tapahtumiin ja jättää yhteystietosi julkaistaviksi edellä mainitussa Löydä (konservaattori)-osiossa.

Mutta miten jäsensivuille oikein pääsee? Löydät uusien nettisivujen pääsivun yläosasta, keskeltä, ohuen valkoisen linkin; Jäsensivut. Klikkaamalla sitä ohjaudut Yhdistysavaimen kirjautumissivulle, missä pääset luomaan käyttäjätilisi. Paina edelleen linkkiä "Unohditko tai haluatko luoda salasanan?”. Tässä kohtaa palvelu pyytää sinua syöttämään sähköpostiosoitteesi. Syötä sama sähköpostiosoite, johon olet vastaanottanut tämän viestin. Tämän osoite toimii käyttäjätunnuksenasi, koska olet ilmoittanut sen jäsentiedoissasi PKL:lle. Voit myöhemmin tarvittaessa vaihtaa sähköpostiosoitteen jäsentilisi kautta. Saat ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen linkin, josta pääset asettamaan tilillesi haluamasi henkilökohtaisen salasanan. Käythän kirjautumassa jäsensivuille ja tarkistat samalla omat yhteystietosi. Jos sanalliset ohjeet eivät tunnu riittävän selkeiltä, jäsensihteeriltä voi pyytää sähköpostitse kuvallisia ohjeita.

Jäsensivuilla yhdistys voi myös tehdä kyselyjä jäsenistön PKL:n toimintaa koskevien mielipiteiden mittaamiseksi. Ensimmäinen kysely onkin avattu ja se koskee luonnollisesti uusien nettisivujen käyttäjäkokemusta. Mitä pidit? Olemme innokkaita kuulemaan mielipiteesi, joten käy vastaamassa, niin voimme edelleen kehittää sivuja toimivimmiksi vastaamaan jäsenistön tarpeita.