Mitä konservointi on?

Konservointi on toimintaa, jonka tarkoituksena on turvata yhteisen kulttuuriperintömme säilyminen tuleville sukupolville. Kulttuuriperintö muodostuu mm. erilaisista käyttö- ja taide-esineistä, kirjallisista ja kuvallisista dokumenteista, arkeologisista ja meriarkeologisista esineistä, rakennuksista ja tilakokonaisuuksista.

Valo, lika, ilman epäpuhtaudet, tuhohyönteiset, home ja laho, samoin kuin liiallinen lämpö, kuivuus ja kosteus edistävät niin vanhojen kuin uusienkin materiaalien vaurioitumista. Esineitä vahingoittavat myös huonot käsittelytavat sekä väärät ripustus- ja tukimenetelmät. Uudisrakentamiseen kehitetyt nykyaikaiset pintakäsittely- tai eristysmenetelmät voivat aiheuttaa vaurioita alkuperäisiin tai vanhoihin rakenteisiin.

Konservaattori on erikoisasiantuntija, jonka tehtävänä on suojata esineitä ja rakennuksia erilaisilta vaurioittavilta tekijöiltä, sekä pysäyttää tai hidastaa niiden jo alkanut vaurioituminen. Koulutuksen, ammattieettisen ohjeiston ja kokemuksen mukanaan tuoman ammattitaidon pohjalta konservaattori pystyy päättämään parhaasta, kohteen tarvitsemasta käsittelystä tietyissä olosuhteissa. Ammattitaitoinen konservaattori osaa myös arvioida, miten pitkälle käsittelyn voi ulottaa ilman, että kohteelle tapahtuisi enemmän vaurioita, oleellista tietoa siitä joutuisi hukkaan, tai sen alkuperäisyys hämärtyisi.

Kulttuuriperintömme koostuu runsaasta määrästä erilaisia materiaaleja ja materiaaliyhdistelmiä. Konservointitoimenpiteiden suorittaminen edellyttää materiaalien rakenteiden ja kemiallisten koostumuksien tarkkaa tuntemusta. Konservaattorit erikoistuvatkin yleensä jo koulutusvaiheessa jonkin tietyn materiaaliryhmän konservointiin. Yksi voi olla erikoistunut esim. meriarkeologisen esineistön konservointiin, toinen taas esim. rakennusten konservointiin. Konservoinnin erikoistumisalat esitellään tarkemmin toisaalla näillä sivuilla.

Konservointi sisältää yleensä seuraavat vaiheet: tutkimus, ennalta ehkäisevä konservointi, konservointitoimenpiteet ja dokumentointi.

Tutkimus

Koska jokainen konservointikohde on yksilöllinen, konservointityö aina alkaa kohteen huolellisella tutkimuksella. Kohteen nykytila, alkuperäiset materiaalit ja rakenne, vaurioituminen, materiaalien muutokset, sekä kohteen käyttö- ja säilytysolosuhteet, sekä niissä tapahtuneet muutokset selvitetään. Mahdolliset, kohdetta koskevat, aiemmat dokumentit - valokuvat, asiakirjat, konservointikertomukset, jne. – ovat tärkeää tutkimusmateriaalia. Kaikkien konservoinnissa käytettävien materiaalien tarkoitukseensa sopivuus on tutkittava tai testattava huolella ennen konservointitoimenpiteiden valintaa.

Tutkimuksen apuna käytetään usein tieteellisiä ja teknisiä apuvälineitä ja menetelmiä. Myös kohteen historiallisten ja esteettisten arvojen arviointi on hyvin tärkeää. Tutkimusvaiheessa konservaattorit tekevät usein yhteistyötä muiden erikoisalojen asiantuntijoiden kanssa (kemistit, arkeologit, tutkijat, taidehistorioitsijat, arkkitehdit, jne.). 

Tutkimusten tulosten perusteella konservaattori valitsee tarkoituksenmukaisimmat konservointimenetelmät ja suositeltavat olosuhteet esim. säilytystä tai näytteille asettamista, sekä kuljetusolosuhteita varten. Tutkimusten, samoin kuin koko muun työprosessin dokumentointi, yleensä sekä kirjallisesti, että kuvaamalla, on oleellinen osa konservointityötä.

Dokumentointi

Dokumentointi on tärkeä osa konservointityötä. Konservointikohteen kunto ennen konservoinnin aloittamista, tutkimusten ja testien kaikki vaiheet, sekä itse konservointitoimenpiteet kirjataan huolellisesti ja mukaan liitetään asiaa selventävää kuvallista materiaalia – valokuvia, piirroksia, yms.

Minimissään dokumentointi sisältää raportin kohteen kunnosta yleensä ja yksilöivämmän vauriokuvailun ennen ja jälkeen konservoinnin sekä konservointikertomuksen, kirjallisena ja (valo)kuvina. Laajempi dokumentointi voi sisältää edellä mainittujen lisäksi tutkimusten ja/tai testien suorittamiskertomuksen menetelmineen ja tuloksineen, taustoja selvittävän historiallisen ja/tai taidehistoriallisen selvityksen,  konservointisuunnitelman, sekä kuvallista materiaalia kohteesta eri konservointitoimien aikana.

Dokumentointi luovutetaan kohteen omistajalle tai työn tilaajalle ja se tulee säilyttää mahdollisimman hyvin tulevaa käyttöä varten. Työn suorittaneella konservaattorilla on henkinen omistusoikeus dokumentointiin, vaikka muut oikeudet siirtyisivätkin kohteen omistajalle tai työn tilaajalle.

Konservointitoimenpiteet

Konservointitoimenpiteet pohjautuvat aina huolelliseen tutkimiseen, ja niiden tavoitteena on kohteen eliniän pidentäminen. Ennaltaehkäisevät toimenpiteet pyrkivät parantamaan kohteen käsittely-, säilytys- ja/tai näytteille asettelu-olosuhteita. Varsinaiset kohteeseen puuttuvat toimenpiteet ovat kohteen kemialliseen ja/tai fyysiseen rakenteeseen tehtyjä suojaavia ja/tai tukevia muutoksia. Yksinkertaisimmillaan ne ovat jo syntyneiden vaurioiden etenemisen pysäyttämistä, esim. kohteen puhdistus liasta,  tai erilaisten tukirakenteiden rakentaminen kohteen ympärille. Konservointitoimenpiteet voivat myös sisältää restaurointia. Restaurointitoimenpiteillä pyritään palauttamaan kohteen joko tunnettu, tai oletettu alkuperäinen tila, usein lisäämällä kohteeseen jotain uutta materiaalia, joka ei ole ollut siinä alun perin. Restaurointitoimissa käytettyjen materiaalien tulee olla mahdollisimman helposti poistettavissa.