Milloin konservaattoria tarvitaan ja kuinka konservaattori valitaan?Konservaattoria tulee käyttää kohteissa, joilla on taide- ja/tai kulttuurihistoriallista arvoa tai kohde on muilla tavoin kansallisesti arvokas. Konservaattori kunnioittaa myös esimerkiksi yksityishenkilöiden esineilleen asettamaa tunnearvoa. Konservoinnin kohteina voivat olla esineet, taideteokset, tekstiilit, veistokset, erilaiset dokumentit ja tallenteet, monumentit ja rakennukset. Koska kyseessä on aina kansallisen kulttuuriperinnön säilyttäminen, on työlle asetettava korkeat ammatilliset kriteerit. Konservointitöissä on noudatettava kansallisia ja kansainvälisiä kulttuuriomaisuuden suojelulle asetettuja säädöksiä ja asetuksia. Näiden vaatimusten lisäksi Pohjoismaisen konservaattoriliiton Suomen osasto ry:n jäsenkonservaattorit ovat sitoutuneet noudattamaan liiton vahvistamia ammattieettisiä ohjeistoja ja sopimuksia. Konservointitöiden suorittamisen yleisenä ohjeena on noudattaa asianmukaista ja suunnitelmallista työjärjestystä. Kohteen laajuuden ja työn vaikeusasteen huomioon ottaen laaditaan hankesuunnitelma, kuntokartoitus, konservointisuunnitelma ja dokumentointi. Näitä vaiheita seuraavat tarjouspyyntömenettely (ks. tarjouspyyntöohje ja tarjouspyyntölomake) ja konservointityön toteuttajan valinta. Pienemmät ja yksinkertaisemmat konservointityöt voidaan sopia tilaajan toimeksiantona tai pientilaustyönä. Työn toteutusvaiheeseen sisältyvät itse konservointityön lisäksi siihen oleellisesti liittyvät dokumentoinnit ja loppuraportti, joista selviävät käytetyt materiaalit ja muut työtä koskevat yksityiskohdat. Konservointisuunnitelman laatijalla ja konservointityöstä vastaavalla henkilöllä on oltava konservaattorin tutkinto tai muuten hankittu, konservaattoriliiton sääntöjen mukainen ammattitaito. Lisäksi konservaattorin on osoitettava ennen työn aloittamista omaavansa riittävät tiedot kohteen konservointiin liittyvistä työtavoista, materiaalista ja itse konservointikohteesta. Varsinaisen käytännön konservointityön lisäksi konservaattorilta voidaan tilata konsulttipalveluja tutkimuksia ja selvityksiä, vaurio- ja kuntokartoituksia sekä lausuntoja mm. konservointiapurahahakemuksia varten. Konservaattorilta tilattavan toimeksiannon yhteydessä voidaan käyttää Konsulttitoiminnan yleiset sopimusehdot KSE1995 RT 13-10570 -lomaketta, joka on saatavilla rakennustietosäätiön kirjakaupoissa. Vaihtoehtoisesti voidaan laatia vapaamuotoinen sopimus, jossa määritellään työkohde, työnkuvaus, toimenpiteet, palkkiot sekä eri osapuolien väliset vastuualueet. Pohjoismaisen konservaattoriliiton Suomen osasto ry on parhaillaan laatimassa konservoinnin eettisen ohjeiston ja kansainvälisten ohjeiden pohjalta opasta konservaattorin valinnan helpottamiseksi. Opas tulee selventämään mitä vaatimuksia konservointityön suunnittelulle ja konservointityölle tulee asettaa. Lisäksi tullaan tarkentamaan, mitä kriteereitä konservoinnille ja siihen liittyvälle restauroinnille tulee asettaa onnistuneen työn läpiviemiseksi. |